Tienaa rahaa

Vaurastumisen peruskurssi

Indeksirahasto on edullinen tapa sijoittaa

Viimeisen kymmenen, viidentoista vuoden aikana suomalaiset ovat löytäneet osakerahastot. Yhä useammat ovat ymmärtäneet, ettei omia säästöjä kannata makuuttaa olematonta korkoa tuottavalla säästötilillä. Edes tavallista korkeakorkoisemmat määräaikaistalletukset eivät tuota juuri inflaatiota paremmin. Siksi fiksu raha siirtyy osakkeisiin.

Kuvassa pilvenpiirtäjiä Los Angelesissa.

Indeksirahasto tuottaa hyvin -- myös sijoittajalle.

Oman pankin osakerahasto on helppo, mutta kallis ratkaisu

Suorien osakesijoitusten sijaan monet haluavat sijoittaa mahdollisimman vaivattomalla tavalla. Sen vuoksi he valitsevat oman pankkinsa aktiivisesti markkinoiman rahaston, joko osakerahaston tai osakkeita ja korkosijoituksia samaan rahastoon yhdistävän yhdistelmärahaston.

Osakerahasto huolehtii tällöin kaikesta sijoittamiseen liittyvästä sijoittajan puolesta. Salkunhoitajat pohtivat ammatikseen, mitä osakkeita rahastoon kannattaisi ostaa, ja minkä yritysten osakkeista olisi hyvä aika hankkiutua eroon. Tämän vuoksi sijoituksestasi 1-2 prosenttia vuodessa menee pankin kovapalkkaisten analyytikkojen, salkunhoitajien ja muun henkilöstön palkkoihin — osakkeenomistajien voitosta puhumattakaan.

Verkkaisen vaurastumisen valinnut sijoittaja haluaa kuitenkin minimoida sijotustensa hallintokulut. Siksi hän valitsee mahdollisimman edullisen osakerahaston, joka kuitenkin tuottaa vuosittain osakemarkkinoiden yleiskehityksen verran tuottoa.

Indeksirahaston kulut ovat matalat

Indeksirahaston idea on juuri siinä, että rahasto ei yritä saavuttaa osakemarkkinoiden yleistuottoa parempaa tulosta. Indeksirahasto pyrkii nimittäin toistamaan osakemarkkinoiden yleiskehitystä kuvaavan indeksin tuoton. Tämä onnistuu, kun indeksirahasto omistaa osakkeita samassa suhteessa, kuin mitä osakkeita sisältyy johonkin indeksiin.

Indeksin seuraamisen ansiosta rahaston ei tarvitse palkata pörssianalyytikkojen armeijaa seuraamaan talousuutisia ja tutkimaan yritysten tilinpäätöksiä. Rahaston sijoituspäätökset ovat puhtaan mekaanisia. Siten rahaston hallintokulut jäävät alhaiseksi.

Sinun kannaltasi tämä tarkoittaa sitä, että saat sijoituksellesi vaivatta ja edullisesti osakemarkkinoiden yleiskehityksen mukaisen tuoton. Kun kulut jäävät esimerkiksi prosenttiyksikön tavallista osakerahastoa alhaisemmaksi, kasvaa sijoituksesi vuosien varrella huomattavasti suuremmaksi, kuin mihin olisit päässyt sijoittamalla aktiivisesti hoidettuun rahastoon.

Indeksisijoittaminen vaatii oma-aloitteisuutta

Valitettavasti pankit eivät juuri suosittele asiakkailleen indeksirahastoja — nehän eivät tuota pankille läheskään yhtä suuria tuloja kuin indeksirahastot. Siksi verkkaisen vaurastumisen valitseva sijoittaja joutuu itse tutkimaan vaihtoehtoja. Samalla kannattaa tietysti etsiä omia sijoituksiaan varten peruspankkia edullisempi vaihtoehto.

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (No Ratings Yet)
Loading ... Loading ...

Sähköpostiosoitetta ei julkaista. Vaadittavat tiedot on merkitty *

*