Sijoittaminen ei ole ydinfysiikkaa — kuka tahansa oppii nopeasti tuottoisan sijoittamisen aakkoset. Onnistuneet sijoitukset saavat aloittelevan sijoittajan usein innostumaan osakekaupasta, mikä hyvin todennäköisesti johtaa sijoitustuottojen heikkenemiseen. Sen vuoksi sijoittamisesta innostuneen kannattaa perehtyä portfolioteorian ja käyttäytymistieteellisen rahoituksen tutkimustuloksiin.
Portfolioteoria kertoo, kuinka sijoitussalkku kannattaa rakentaa
Perinteinen rahoitustiede on kiinnostunut esimerkiksi siitä, miten sijoittajan kannattaa rakentaa sijoitussalkkunsa — [...]
Kesätöiden haku aikaistuu vuosi vuodelta. Tämä ei koske pelkästään suomalaisia työnantajia, minkä vuoksi opiskelijoiden kannattaa toimia aikaisin. Kielitaitoisten nuorten kannattaa ainakin harkita kesätyön hakemista Pariisin Disneylandista, sillä huvipuisto palkkaa ensi kesäksi 400–500 suomalaista kesätyöntekijää.
Disneyland palkkaa kaksi kertaa enemmän suomalaisia kuin viime vuonna
Viime vuonna huvipuistossa työskenteli 201 suomalaista. Ilmeisesti huvipuisto on ollut [...]
Nuorten ja nuorten aikuisten kesäsuunnitelmat ovat pysyneet samoina vuosikymmenestä toiseen. Lähes jokainen nuori tavoittelee itselleen mahdollisimman hyvää kesätyöpaikkaa: rahan tienaaminen tuntuu lomailua ja rantahiekalla löhöilyä houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Parhaat kesätyöpaikat menevät usein ensiksi — siksi ensi kesän kesätyöpaikan etsiminen kannattaa aloittaa jo joulukuussa.
Kesätyöpaikan haku aikaistuu jatkuvasti
Parikymmentä vuotta sitten kesätyöpaikan etsiminen aloitettiin huomattavasti nykyistä [...]
Vaurastuminen ja lopulta rikastuminen ei ole helppoa. Yksi pahimmista virheistä, jonka vaurastumisesta haaveileva voi tehdä, on sortuminen säästämiseen — säästäminen näet tekee rikastumisesta mahdotonta.

Viimeisimmät kommentit